No joo... Otsikko ehkä pikkasen hämää mut siis taas näitä pohdintoja mikä pälähti päähän kun oon miettiny mistä sitä kirjottais pitemmälti ja syvällisesti :D No joo siis tää idea tuli yht´äkkiä mieleeni lukiessani yhtä toista blogia, mikä käsitteli pettämisen rajoja... Ja mikä on pettämistä kenellekin... Itse henkilökohtaisesti täytyy sanoa, että minä en nää mtn pahaa pienessä silmäpelissä tai tanssimisessa mutta mutta... Se on vähän, että kukin toimii omatuntonsa mukaan... Mut joo siitä sen enempää vaan ny mietitään ystävyyssuhteita (en haluaisi sanoa tätä mutta vastaan) Parisuhteita.
Liian moni unohtaa ystävänsä saman tien kun elämään astuu mies tai naisystävä, jonka kanssa alkaa parisuhde. Onko se oikeesti ihan oikein? Mä sanoisin, että ei... Jos mietitään niin päin kumpi on ollu sun elämässä mukana kauemmin rakkaat ystävät vai kumppani niin eikö se oli automaattisesti ystävät? Ne on seissy sun rinnallas kaikissa mahdollisissä myrskyissä ja tukenu sua kaikin mahdollisin tavoin..
Sitten kun sun elämääs astuu jompaakumpaa sukupuolta jakamaan sitä. Niin sä unohdat täysin sun frendit ja etkä enää niin välitä ootteko te väleissä tai näettekö te kamalan usein. Mä oon sen usein ajatellu niin et kukaan ei mee mun kavereiden edelle olkoo se toinen "uus" ihminen miten uskomaton tahansa. Mä en vois tehdä sitä mun ystäville kenellekkään. Mun mielestä ne ei todellakaan ansaitse tulla vähempi arvoseksi vain sen takia, että sä oot löytäny ihmisen johon sä rakastut. Koska sitte kun se ensi huuma on menny ohi ja arki astuu kuvaan. Teille tulee eka riita tai jotain muuta yhtä tai vähemmän dramaattista käy. Kelle sä sit itket ja valitat kun sä omalla toiminnalla oot karkottanu sun kaikki tärkeet ystävät?
Enkä ny tarkoita, että se kumppani olis yhtään vähemmin tärkee mut siis oikeesti. Oon ollu sitä mieltä, että parisuhteita tulee ja menee mut sun ystävät on ja pysyy, jos sä huomioit niitäkin vaikkakin seurustelesit. Mun mielestä se ei oo kohtuuton pyyntö.
Toinen asia minkä mä oon myöskin pistäny ja iskostanu mun takaraivoon (huonoissa parisuhteissa olleena) on se asia, että ensin sun on on välitettävä itsestäs (ei siis niinkään itsekäästi) ja pidettävä sun omasta hyvinvoinnistas huolta. Sun pitäis osata olla yksin olla ripustautumatta liikaa siihen toiseen osapuoleen. Se maailma ei todellakaan kaadu siihen, jos ei juttu toimikkaan.Tarkoitan tota edellistä sillä, että nää kavereita ja ystäviä, ota omaa aikaa äläkä lukkiudu 24/7 sen sun kumppanisi kanssa neljän seinän sisään. Tehkää jotain erikseenkin älkääkä rajottako toistenne menemisiä.
Vähän hyppäsi nyt asian vierestä vaikka kyllä nää kaikki liittyy aiheeseen jollain tavalla. En nyt sano, että ystävät valitsee sun seurustelukumppanin koska niin ei voi tehdä kun kyseessä on kuitenkin loppusissaan hänen omasta elämästään ja valinnoistaan. Ystävät ei saa tuomita ketään vaan sen perusteella, etteivät itse tykkää ja hyväksy. Eihän elämässä yleensäkään kaikesta tykätä tai hyväksytä niin joitain asioita kuin tekoja sekä ihmisiä. Silti pitäisi pystyä yrittämään tulla toimeen ja pikkasen siedättää itseään.
Liian moni unohtaa ystävänsä saman tien kun elämään astuu mies tai naisystävä, jonka kanssa alkaa parisuhde. Onko se oikeesti ihan oikein? Mä sanoisin, että ei... Jos mietitään niin päin kumpi on ollu sun elämässä mukana kauemmin rakkaat ystävät vai kumppani niin eikö se oli automaattisesti ystävät? Ne on seissy sun rinnallas kaikissa mahdollisissä myrskyissä ja tukenu sua kaikin mahdollisin tavoin..
Sitten kun sun elämääs astuu jompaakumpaa sukupuolta jakamaan sitä. Niin sä unohdat täysin sun frendit ja etkä enää niin välitä ootteko te väleissä tai näettekö te kamalan usein. Mä oon sen usein ajatellu niin et kukaan ei mee mun kavereiden edelle olkoo se toinen "uus" ihminen miten uskomaton tahansa. Mä en vois tehdä sitä mun ystäville kenellekkään. Mun mielestä ne ei todellakaan ansaitse tulla vähempi arvoseksi vain sen takia, että sä oot löytäny ihmisen johon sä rakastut. Koska sitte kun se ensi huuma on menny ohi ja arki astuu kuvaan. Teille tulee eka riita tai jotain muuta yhtä tai vähemmän dramaattista käy. Kelle sä sit itket ja valitat kun sä omalla toiminnalla oot karkottanu sun kaikki tärkeet ystävät?
Enkä ny tarkoita, että se kumppani olis yhtään vähemmin tärkee mut siis oikeesti. Oon ollu sitä mieltä, että parisuhteita tulee ja menee mut sun ystävät on ja pysyy, jos sä huomioit niitäkin vaikkakin seurustelesit. Mun mielestä se ei oo kohtuuton pyyntö.
Toinen asia minkä mä oon myöskin pistäny ja iskostanu mun takaraivoon (huonoissa parisuhteissa olleena) on se asia, että ensin sun on on välitettävä itsestäs (ei siis niinkään itsekäästi) ja pidettävä sun omasta hyvinvoinnistas huolta. Sun pitäis osata olla yksin olla ripustautumatta liikaa siihen toiseen osapuoleen. Se maailma ei todellakaan kaadu siihen, jos ei juttu toimikkaan.Tarkoitan tota edellistä sillä, että nää kavereita ja ystäviä, ota omaa aikaa äläkä lukkiudu 24/7 sen sun kumppanisi kanssa neljän seinän sisään. Tehkää jotain erikseenkin älkääkä rajottako toistenne menemisiä.
Vähän hyppäsi nyt asian vierestä vaikka kyllä nää kaikki liittyy aiheeseen jollain tavalla. En nyt sano, että ystävät valitsee sun seurustelukumppanin koska niin ei voi tehdä kun kyseessä on kuitenkin loppusissaan hänen omasta elämästään ja valinnoistaan. Ystävät ei saa tuomita ketään vaan sen perusteella, etteivät itse tykkää ja hyväksy. Eihän elämässä yleensäkään kaikesta tykätä tai hyväksytä niin joitain asioita kuin tekoja sekä ihmisiä. Silti pitäisi pystyä yrittämään tulla toimeen ja pikkasen siedättää itseään.
